Lainasin erään meidän tallilaisen klipperiä sillä omamme on vaihteeksi huollossa. Tämä lainaamani klipperi oli akkukäyttöinen. No eihän siinä mitään olin valmis hieman ennen yhdeksää, jepp, hepat saivat sitten vapaapäivän. Ennen ei ole mennyt kuin vajaa tunti klippaukseen mutta nyt jouduin vaihtamaan akkua 5 minuutin välein ja odottamaan josko vara-akku toimisi paremmin ja taas vaihto.
Samalla kun vaihdoin akkuja ja aloitin uudestaan klippaamisen alkoi jo uusi akku hyytyä jolloin karvanleikkaus ei ollut kovin hyvä.
ennen klippausta |
Tiistaina olimme Vaavin kanssa kouluvalmennuksessa ja Walperon kanssa estevalmennuksessa.
Koulutunnilla teimme paljon sulkua ja Vaavi oli ihan super. Hienosti taipui ja kuunteli pohkeita erinomaisesti.
Sulkujen jälkeen teimme laukassa paljon voltteja ja temmon vaihteluita. Laukat onnistuivat hyvin mutta pikkuhiljaa Vaavi alkoi väsyä ja sen huomasi siinä että päällä leikkiminen alkoi ja selän käyttö väheni. Lopuksi vielä avoa ja tämä oli jo omalta osaltani tuskaa. Vaavi leikki leikkimistään mutta silti teki jotain töitä.
Eteen-alas venytys ja pitkät ohjat. Loppujen lopuksi suoriutui ihan hyvin ja jopa työskenteli kootusti vaikka tätä ei vaadittu siltä.
klippauksen jälkeen |
Tänään suunnitelmissa Walperon koulutuuppaustunti ja Vaavilla kevyesti. Tämä viikko mennään vaavin osalta siis melko kevyesti sillä viime viikko oli raskas. Eli kouluvalmennus oli ja perjantaina estevalmennus ja muuten paljon kävelyä ja vähän ravailua ja laukkailua.
Walperolla sitten treenataan miten muutenkin pakkasista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti