Luukku 21

Seuraavat luukut tulevat blogin puolelle sivujen loputtua. Tämä postaus käsittelee pelkoa sekä tapaturmia.
Itse olen harvemmin kokenut pelkoa ratsastaessa. Olen aina ollut todella rohkea sekä teen ensin kunnes ajattelen.
Hevosten kanssa on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Listaan nyt osan mitä muistan ja pahimpia sekä sellaisia tapaturmia jotka ovat vaikuttaneet ratsastukseen.

Ensimmäisenä mieleen tulee mopokolari jonka ajoin noin kolmisen vuotta sitte. Auto lähti ohittamaan ja törmäsi sitten takaapäin mopooni. Minulla oli kepit monta viikkoa ja vasen nilkka huononi todella paljon. Nivelsiteet ynnä muut siteet nilkassa kokivat kovia ja vaurioituivat. Ratsastus kärsi todella paljon tästä, pari vuotta jopa. Nilkka ei kestänyt painoa eikä taipuvaisuutta ja usein muljahtikin pois paikoiltaan. Juosta en pysty koskaan ilman nilkkatukea.
Tämän kolarin seurauksena en uskaltanut ajaa mopolla vuoteen ja auton kyydissä pelkäsin ohi ajavia autoja todella rajusti. Saatoin useamman kerran kiljaista vaikka auto meni kaukaa. Enää liikenteessä en pelkää, sen verran olen jo rohkaistunut ja joutunut hillumaan siellä paljon.
Nyttemmin nilkka on alkanut  kestää mutta jäljet muistuttavat vieläkin tuosta.

Pienenä onnistuin myös putoamaan ponilta. Olin noin 7-8 vuotias ja ratsastin Karlvikin ponikoulussa. Menin sellaisella länkkäriponilla joka oli mielestäni todella villi. Tunnin aikana joku tippui poniltaan jolloin tämä vapaana oleva poni juoksi ympäri maneesia ja keksi mennä uran jossa on hevosia ja seinän välistä ja minun kohdallani puraisi poniani jolla menin. Tästä riemastuneena ponini lähti kiitolaukkaa maneesia ympäri ja jotenkin kumman syystä kiepsahdin ponin mahan alle ja siitä putosin maahan. Tästä jäi muutamaksi vuodeksi pelko, joka on jo kauan aikaa sitten hävinnyt.

Tämä tapaturma sattui myös hevosten parissa. Olin vielä ratsastuskoululainen ja olin osallistumassa kisoihin tallin tuntsarilla. Kisat olivat knaperbackassa, hevosella Rasmus. Olin verryttely alueella sen kanssa. Aluksi opettajan hevonen pillastui jonka seurauksena minunkin hevonen pillastui. Olin laukkaamassa kulmassa jolloin tämä pukitti ja lensin maahan oikealle puolelle mutta valitettavasti samalla hevoseni kääntyi oikealla jolloin jäin hevosen jalkoihin. Hevonen osui kaviollaan juuri kypäräni alapuolelle vasemmalle puolelle jolloin korvani taakse muodustui hevosen kengän muoto. Korvan tausta turposi ja siinä hetken polvillani lepäilin kunnes minut laitettiin uudestaan selkään. Opettajan hevonen jälleen pillastui ja sen seurauksena minunkin hevoseni, minä lensin uudestaan selästä mutta en tällä kertaa jalkoihin. Uudestaan selkään mutta nyt vain kävelin ja yhtäkkiä silmissä vain sumeni ja aloin itkemään kun en nähnyt mitään ja päänsärky oli aivan kauhea.
Joku oli käynyt katsomossa sanomassa että tyttö on tippunut ja äitini juoksi sinne jolloin me sitten lähdimme lääkäriin. Lääkärissä pääni sitten kuvautettiin ja löydöksenä pääkallosta lohjennut palanen, toisin sanoen kalloni on murtunut mutta ei vaarallisesti.
Tällä hetkellä korvani takana on arpi ja "kolo" ja luunpalanen on löytänyt tiensä leukaluideni väliin jolloin leukani naksuu ja natisee sekä jumittuu joka on todella rasittavaa.
Mutta pelkoa ei jäänyt, ainoastaan harmitti kun en päässytkään kisoihin lempihepallani.

Monen monta kertaa olen tippunut hevosen selästä, Wallulta 2 kertaa ja Acsulta en vielä ole kerennyt kertaakaan. Yhdessä vaiheessa jopa laskin putoamisiani jotta 100 tulee täyteen olen hyvä ratsastaja. Useamman kerran olen vetässyt esteiden sekaan tuntsareilta mutta pukittelut ja kieltäytymiset ovat kehittäneet tasapainoani todella paljon. Olen tyytyväinen että näin on käynyt.
Monen monta paikkaa on murtunut mutta ne eivät ole koskaan estäneet menoani.
Potku nilkkaan ei myöskään hidastanut ainoastaan kepeillä kävely oli tuskallista mutta hevosilla pystyi menemään ilman jalustimia jonka kehitti myös keskivartalolihaksia.

Tyhmyydestä myös sakotetaan. Crocsit tai tennarit tallilla - ei hyvä. Monen monta kertaa varpaat ovat saaneet kokea tämän ja enää ei olla moneen vuoteen käyty lääkärissä näyttämässä varpaita sillä hoito-ohjeet ovat selkeät jo tähän asti.

Kipsi kädessä on myös helppo ratsastaa, ainakin ranne pysyy suorassa.
Olen aina ollut tapaturma-altis ja koko ajan sattuu ja tapahtuu minulle (..kuten tänää aamulla onnistuin potkaisemaan penkin jalkaan...) joskus kompastun rappusissa joskus kaadun ihan ilman mitään syytä tai kävelen päin ovea joka on auki..
Mutta koskaan ei ole jäänyt pelkoa mistään, ainakaan pitkäaikaisesti ja kaiken yli ollaan päästy, ehkä minulla on vain kova tahdonvoima.